1.4.2013

Huutokaupassa

Kävimme tänään isännän kanssa ensimmäistä kertaa huutokaupassa. Kiitoksia vaan S ja E vinkistä, saa vinkata jatkossakin. :) Mitään ei tullut ostettua, vaikka joukossa olikin ihan mielenkiintoisia tavaroita ja hinnatkaan eivät nousseet kovinkaan korkeiksi. Kuin huomaamatta siellä kuitenkin vierähti aikaa 2,5 tuntia meklarin vitsejä kuunnellessa. Tavaraa riitti, joten poistuimme lopulta kesken kaiken.


Kotona innostuin sitten vielä selailemaan hieman Huutonettiä ja Toria. Tulipa kaivettua myös varastosta vanha luultavasti 60-luvulta oleva kuvasto. Se löytyi vinttirempan yhteydessä purujen seasta useamman muun lehden kanssa. Vaikuttaa jotenkin hurjilta noi hinnat (kuva isommaksi klikkaamalla), kun ovat vielä markoissa. Noin isoja lukuja harvemmin astiakaupoilla näin euroaikana tulee vastaan.


Kotiin palatessa rappusilla odotti myös yllätyspussukka kummeiltani. Siellä oli vanhoja tekstiilejä, ruoanlaittovinkkejä 50-luvun tapaan ja hauska venäläinen purkki.

Taidankin siirtyä isännän viereen sohvalle katsomaan Huutokaupan metsästäjiä.

Mukavaa alkanutta viikkoa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti