Etana etana näytä sarves
















Naapurilla kukkii jo omenapuu eteläpäädyssä, mutta meillä ne ovat pääosin vasta pulskilla nupuilla. Kotkansiipisaniaiset ovat kasvaneet jo komeisiin mittoihin. Naapurilta sain eilen saniasten takana pilkottavaan minikasvihuoneeseen täytettä viiden erilaisen tomaatin taimen myötä. Vaihdokkina annoin ilmasipuleita. Kesäpikkusydän on aloittanut ahkeran kukintansa ja jaksaa luultavasti koko kesän. Perhosorvokit ovat niin suloisia. Keltakotakuusama on tämän pihan uusia tulokkaita. Lehtokotiloita näyttää riittävän tänäkin kesänä riesaksi asti.

Huomenna taitaa jo sadella, joten tänään nautitaan täysillä auringosta.

Tämän kuvapläjäyksen myötä suloista sunnuntaita! :)

2 kommenttia

  1. Ihania kuvia :)

    Meidän pihassa kukkii vanha omenapuu ja on se kyllä silmiähivelevä näky. Pitäisi ihan lomailla tähän aikaa vuodesta jotta ehtisi ihailla omenapuita riittävästi :) Kohta kukkii syreenikin ja sen myötä tulee vähän haikeus, kun alkukesän paras kukkaloisto alkaa olla ohi.

    Kotiloita on meilläkin paljon, tosin näin kuivalla ilmalla lymyilevät piilopaikoissaan.

    Kati

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin kävelin eilen illalla puutarhassa ja mietin, että voiko sitä olla maailmassa kauniimpaa näkyä kuin kukkiva vanha omenapuu. Meilläkin siis vanhat rouvat innostuivat aukaisemaan nuppunsa. :)

      Poista