10.11.2013

Löytöjä


Pahoitteluni. Täällä on ollut hiljaista viikon verran, enkä ole normaaliin tapaan jaksanut kommentoida lempi blogejanikaan. Välillä elämä vaan tempaisee niin vahvasti mukaansa ja täytyy löytää aikaa ja energiaa tärkeämmille asioille. Sen enempää selittelemättä mennäänpä asiaan.

Kerroin viime sunnuntaina pääseväni katsomaan kummieni aarteita. Heillä on oma koti ja iso varasto täynnä kaikkea vanhaa. Pääsin ihmettelemään, kuinka paljon maailmasta löytyykään tavaraa ja tarvitseeko sitä tosiaan tehdä niin paljon lisää, kun kierrätetty on usein täysin käyttökelpoista ja jopa uudenveroista.


Sain valita itselleni ilmaiseksi kaikkea ihanaa. Mukaan tarttui muun muassa joukko kahvikuppeja, syviä lautasia, apteekkipullo, kolme täkkiä ja pinnatuoli. Tuolin vein kuistille, koska tavoitteena olisi joskus löytää sinne tuolin kaveriksi vähän korkeampi pyöreä pöytä kahvittelupaikaksi. Täkitkin pääsivät näihin kuviin ihasteltavaksi. Samoin pikku söpöilijä. :) Muihin löytöihin palaan myöhemmin.

 
Hiljaisuudesta huolimatta tänne on taas löytänyt uusia lukijoita. 
Olette kaikki sydämellisesti tervetulleita. <3
Kiitos myös ihanista kommenteistanne edellisiin postauksiin. Niistä tulee aina hyvä mieli. :)

16 kommenttia:

  1. Ihanat täkit!
    Kisuli testaa♥ ovatko tarpeeksi pehmoisia.....:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kisuli tietää, mikä on paras paikka nukkua. <3

      Poista
  2. Kauniit täkit ja ihana kisu! ♥ Tuosta ylemmästä täkistä tuli mieleen kiva lapsuudenmuisto - meillä oli (ja on edelleen) mummolassa tuolla samalla kankaalla päällystetyt vaahtomuovipatjat. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ylempi täkki on päistään hieman auennut, mutta ajattelin korjata sen, niin ehkä se herättää meillä vielä vuosienkin päästä muistoja. :)

      Poista
  3. Lapsuuden kodissa oli juuri tuo sama punainen täkki. Söpösti poseeraa taas kissaneiti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska sattuma. Kisuli on sellainen linssilude. :)

      Poista
  4. Oijoi, mitä täkkejä ja miten suloinen kissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika herkkuja ja oon innostunut hamstraan näitä vähän liikaa! :)

      Poista
  5. Ihana etenkin tuo ylempi täkki. Hyvä malli tuo kisuli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kisuli on niin hyvä malli, että saa mun kuvat näyttään aina paremmilta. Se hassu haluaa aina kuvaan, niin ei kai sitä estääkään voi. :)

      Poista
  6. Ihania aarteita! Ja ehkä vielä himpun parempia kuin kirpulta löytyneet, kun niissä on mukana tunnearvoa.
    Kelpaa noilla täkeillä köllötellä :D
    ...Ja the real life kyllä vie välillä mennessään ja niiinhän sen pitääkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä meidän kelpaa nyt kisun kanssa nukkua päikkäreitä. :) Pienistä blogitauoista tulee aina huono omatunto, mutta toisaalta itseäni vartenhan tätä kirjoittelen.

      Poista
  7. Oih mitkä täkit! Aika hanakkaasti ois lähteny meikäläisenki matkaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina namut on. :) Löytyi unohdettuna varastosta jätesäkistä, joten piti jonkun nämä pelastaa.

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Aika herkut on. :) Tuossa vihreässä oli vielä Familonin lappukin tallessa.

      Poista