Sallittu hedelmä

  
Voihan omena! Niitä tulee tänäkin vuonna ihan riittämiin. Onneksi kuitenkin jokunen ystävä ja naapuri on luvannut osallistua niiden hyödyntämistalkoisiin. :) Lisäksi täytyy varmaan muistaa työkavereita taas omenilla kahvipöydässä. Supistukset ovat helpottaneet levon myötä ja sain lääkäriltä luvan palata töihin! :)


Omena kuuluu itselläni niihin sallittuihin herkkuihin. Sain tylyn raskausdiabetesdiagnoosin varhennetussa sokerirasituksessa kolme kuukautta sitten. Siitä lähtien sitä on hoidettu ruokavaliolla ja sen avulla sokerit ovat pysyneet kurissa. Täytyy sanoa, että maitorahka on alkanut maistua aika tylsältä sellaisenaan ja sitä onkin täytynyt maustaa monin tavoin. Kesällä oli ihanaa laittaa joukkoon tuoreita marjoja. Nyt omena-aikaan ajattelin tehdä omenasosetta.


Omenasoseen tein 3 litran kattilassa. Kuorin ja pilkoin sen ihan täyteen omenoita. Laitoin mukaan kanelitangon ja 1,5 dl vettä. Kuumensin omenoita ensin täydellä teholla ja kun ne alkoivat höyrytä ja pehmetä, pienensin tehoa että ne eivät pala pohjaan. Keittelin omenat pehmeiksi ja loppuvaiheessa lisäsin noin 0,5 tl vaniljajauhetta. Sokeria en halunnut lisätä edellä mainitusta syystä ja koska pakastin soseen pieninä annoksina. Lopuksi keksin laittaa mössön vielä sosemyllyn läpi. Ja voi, mitä herkkua siitä tulikaan! :) Välttämättä omenoita ei olisi tarvinnut kuoria, koska kuoret jää kyllä sosemyllyyn. Tänään on pakko tehdä uusi satsi! :)


Miten teillä hyödynnetään omenat? Onko antaa hyviä vinkkejä vähäsokerisiin/sokerittomiin (omena)herkkuihin?

8 kommenttia

  1. Meillä ei tänä vuonna tarvitse omenista huolestua...ne muutama mitä tulee jaksaa hyvin syödä sellaisenaan..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi harmi. :( Toivottavasti ensi vuonna tulee paremmin.

      Poista
  2. Raskausajan diabetes ei ole yhtään mukava. Minun pikkusysterillä oli sama vaiva molemmissa hänen raskauksissaan. Ainoa positiivinen asia on että on pakko syödä terveellisesti koko raskausajan.
    Nämä sinun omppu/sose/rahka kuvat on ainakin aivan ihania, mulla tuli aivan nälkä...
    Olispa meilläkin omenapuu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä ole tullut vielä kuin muutama kilo lisää painoa ja ruokavalio on vielä entistäkin terveellisempi. Se on sentään hyvä juttu tässä. :)

      Poista
  3. Kurja juttu tuo diabetes. Yritin miettiä, että tiedänkö mitään sokeritonta herkkua, mutta en keksinyt. Kaikkiin tulee kasapäin sokeria.

    Meillä tulee kans hirmuisesti omenia. Mehua saatiin 50 litraa ja hilloa olen keitellyt. Ens viikkolla teen vielä lisää, kun edelliset ovat huvenneet parempiin suihin. Hieman jouduin muokkaan reseptiä, kun ensimmäisestä satsista tuli niin makeaa, että lastakin puistatti =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustakin tuntuu siltä, että kaikkiin herkkuihin, varsinkin leivonnaisiin, tulee desilitroittain sokeria. Mielelläni kun en sellaista määrää makeutusaineillakaan korvaisi, kun kuitenkin pidän maltillista määrää sokeria pienempänä pahana. Onneksi sentään pala tummaa suklaata on sallittu jälkkäriksi silloin tällöin. :)

      Ohhoh, teillä onkin tullut paljon mehua. Siitä riittää pitkäksi aikaa. :)

      Poista
  4. Voi kunpa voisinkin syödä omenoita. Mä aina nuuhkuttelen niitä kun muut perheessä syö, mutta itse olen allerginen, joten ei voi mitään. Yhyy! :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi harmi. :( Toivottavasti keksit jotain muuta millä herkutella. Nyt meillä alkaa kriikunatkin kypsyä.

      Poista