27.12.2014

Pari sanaa joulusta ja joululahjoista


Me vietimme jouluaaton ja joulupäivän vauvan mummoloissa. Oli kivaa päästä valmiiseen pöytään ja vauvakin kunnioitti ruokarauhaani nukkumalla kiltisti. Muutenkin oli hyvin vieraskorea reissussa. Tapaninpäivänä nautimme aurinkoisesta ja sopivan kirpakasta ulkoilusäästä.


Joulupukki oli muistanut meitä monin lahjoin. Taisi vauva ollut se kiltein ainakin pakettien määrästä päätellen. :) Kaikki lahjat olivat ajatuksella valittuja ja mieleisiä.

Itse uskaltauduin antamaan tänä vuonna kaksi käytettyä lahjaa. Äidille paketoimme yhdessä siskon kanssa Aarikan vanhat kynttilänjalat. Sisko puolestaan sai minulta Kartellin lehtitelineen, joka myös oli kirppislöytö ja jäi ikävä kyllä kuvaamatta.


Täällä jatketaan rentoa eloa välipäivät. Ikävä kyllä isukki joutuu töihin tiistaina, mutta eiköhän me tytöt pärjätä. Kiitos teille mukavista kommenteistanne. Niihin vastaaminen on ollut vähän huonolla tolalla, mutta yritetään skarpata jatkossa. :)

3 kommenttia:

  1. Kauniit käytetyt lahjat! Olisi kelvannut minullekin. Juuri oman blogin puolelle kasasin pienen katsauksen käytetyistä lahjoista, joita käärin joulupaperiin.

    VastaaPoista
  2. Eikös se ole aina niin, että perheen pienin on kummasti se kiltein, vaikka saattaisikin hiukan valvottaa äitiä :) Hienoja lahjoja olet antanut :)

    VastaaPoista
  3. Voi miten ihana pieni ekassa kuvassa <3 Mä en sais yhtään katsella vauvakuvia, ettei vaan ala vaivaan vauvakuume ja mieli muutu lasten lukumäärästä =)

    Hienot lahjat olet antanut! Nuo Aarikan kynttilän jalat on niin kauniita <3

    VastaaPoista