28.12.2015

Vuosi 2015


Näin vuoden lopussa on hyvä muistella hetki mennyttä. Kulunut vuosi jää erityisesti mieleen ihanan vauvavuoden ja kotiäitiyden myötä. Lisäksi kurjan viileä ja sateinen kesä sekä lämmin syksy ja alkutalvi muistetaan varmasti pitkään.


Blogin puolelta vuodelta 2015 on monta hyvää muistoa. Vuosi on jäänyt erityisesti mieleen vintin viimeistelyjen (klik! klik! ja klik!) ja vaneriovisen säilytystilan rakentamisen (klik!) myötä.



Rakenteluja ollaan tehty myös pihalla, kun sinne valmistui hulppea leikkimökki (klik!) ja kesäkeittiö (klik!)



Lisäksi vuoden aikana on tullut tehtyä monta kivaa DIY-projektia, kuten esimerkiksi hillopurkkivalaisin (klik!) ja kenkäteline kuistille (klik!)





 Lukuisia mahtavia kirppislöytöjäkin (klik!) on tullut tehtyä. Mainittakoon näistä taikalamppukaksikko, musta kalakaveri, naulakko ja Pomona-purkit.



Kässähommista suosikkini ovat virkkaamani nimiäismekko (klik!) ja ihana neulottu tyyny (klik!) Saanan ja Ollin suunnittelemalla kuosilla. 


Leipomuksista ykkössuosikikseni nousee Välimeren piiras (klik!), jota meillä maisteltiin vuoden aikana useissa juhlissa.





Vuoden aikana olen päässyt tekemään yhteistyötä (klik!) useiden eri tahojen kanssa ja näistä mahdollisuuksista olen erittäin kiitollinen. Kiitos FiksuMuksu, Mokkamestarit, Ninnimoi, GreenCare ja Pientalo ja piha.

Itselleni vuosi 2015 on ollut lempeä ja hyvä. Toivon että teillekin. Välillä mietin, voiko vuosi tästä juurikaan parantua, mutta toivon että edessä on vielä paljon hyviä juttuja. Jatkakaamme siis avoimin mielin tulevaan.

Mikä teillä jäi omassa tai Pilviraitin vuodessa erityisesti mieleen?

10 kommenttia:

  1. Voi miten ihanalta vuotesi näyttää ♥ Tuo teidän leikkimökki on kyl upea ja aivan uskomattoman kauniit nuo taikalamput ♥ Hyvää uutta vuotta teille ♥

    VastaaPoista
  2. Aivan ihana vuosi! :)
    Sain itsekin tuollaisen Puolukka- pomona purkin syntymäpäivälahjaksi. Niitä purkkeja voisin huolia enemmänkin ovat sen verran kivoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Itsekin huolin Pomona-purkkeja mielelläni lisää. Kauniita!

      Poista
  3. Tämä listaus tiivisti aika hyvin sen, miksi tykkään blogistasi todella paljon! Ihanan raikkaita kuvia, sopivasti arkea ja puuhastelua ja niitä aina yhtä mielenkiintoisia kirpparilöytöjä. Kirpparipostaukset ovatkin jääneet kenties parhaiten mieleen, vaikka jaksan edelleen hämmästellä tuota Muumitalo-projektin upeaa lopputulosta.
    Kiitos että jaksat kirjoittaa ja siten ilahduttaa meitä lukijoita. Hyvää loppuvuotta ja inspiroivaa tulevaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! <3 Et tiedä, kuinka kommenttisi ilahdutti. :) Kirppisten koluaminen jäi tänä vuonna ehkä normaalia vähemmälle, mutta ehkä ensi vuonna kunnostaudun taas. :D

      Poista
  4. Ihanaisia tunnelmakuvia vuodestasi. Meillä on vähän blogi jäänyt kiireessä heitteille, mutta jospa uusi vuosi toisi sinnekin uudet kujeet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Toivotaan uusia kivoja kujeita ensi vuodelle.

      Poista
  5. Ihania kuvia, vaikka miten! Onnellista tulevaa uutta vuotta!

    VastaaPoista