8.7.2016

DIY pellavapyyhkeet






Lupasin kertoa parista DIY-projektista, jotka on tullut tehtyä pian valmiin eteiskaapin (klik!) lisäksi, joten aloitetaan toisesta. Sain yksi päivä siskolta pakan pellavakangasta, jonka hän oli saanut anoppikokelaaltaan, joka puolestaan oli huutanut sen joskus huutokaupasta aikomuksenaan ommella siitä pyyhkeitä mökille. Inspiraatiota ompeluun ei ollut kuitenkaan löytynyt, niin hän oli ajatellut, että kankaasta voisi olla iloa meillä. Ja oikein arvasi! :)

Itse ryhdyin heti seuraavana sadepäivänä tuumasta toimeen ja ommella surautin nipun pyyhkeitä. Ompelin neljä kylpy- ja neljä käsipyyhettä. Pyyhkeisiin laitoin koukuksi tumman vihreää kanttinauhaa, jota löytyi iso rulla paikallisen kankaskaupan alekorista vitosella. Pesin pyyhkeet ompelun jälkeen, niin kangas rypistyi mukavan näköiseksi. Kangasta jäi vielä monta metriä, joten eiköhän siitä ompele vielä jokusen pyyhkeen, pöytäliinan tai vaikka laudeliinan. Koska olen vähän huono ottamaan ilmaisia lahjoja, niin ajattelin puolestani ilahduttaa siskon anoppia. Päätin antaa heille kaksi kylpypyyhettä. Saavat viedä mökille ja nauttia mukavista löylyistä. Kuulemma kun pellava on todella imukykyistä ja kuivaa nopeasti.

Kunhan aurinko taas näyttäytyy, niin suntaan kameran kanssa pihalle ja kerron kolmannesta DIY-projektista. Se onkin aika veikeä! Sitä ennen, mukavaa viikonloppua!

10 kommenttia:

  1. Oikein hyvä, että sait kankaan jatkokäyttöön:) Minä pistin vasta anopin antamat, hänen mummunsa virkkaamat pitsilakanat paloiksi ja tein verhot ulkosaunaan. Ajattelin, että enemmän niistä on iloa siellä kuin kaapissa pölyttymässä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana idea! Käyttöön ne kuuluvatkin. :)

      Poista
  2. Järkevää laittaa käyttämättömät tavarat jatkokäyttöön.
    Osallistu kastehelmi kulhojen(6) arvontaan mun blogissa.

    VastaaPoista
  3. Kauniita pyyhkeitä. Minä ompelin juuri saunalle pefletit vanhoista pellavaverhoista.

    VastaaPoista
  4. Ooh, pitääpäs itsekin yrittää löytää jostain pellavaa. Aivan ihana idea. Itselläni on mennyt niin maku perus froteepyyhkeisiin sen jälkeen kun ostin designtorilta Lina Hamam-pyyhkeitä. Ne on myös sijoittamisen väärti. Designtorilta sai todella edullisesti (2 kylpypyyhettä+ 2 käsipyyhettä 40e (ellen ihan väärin sano :D ?))Mutta oi. Mulla on kyllä yhtä super ihanaa kuvioitua pellavaa, joka voisi tähän samaan ideaan kyllä taipua myös :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon haaveillut hamam-pyyhkeistä, mutta toistaiseksi en ole raskinut ostaa. Nämä toimivat hyvin niiden korvikkeina. Ostamasi pyyhkeet olivat kyllä tosi edullisia!

      Poista