9.8.2016

Sittenkin näin


Viime postauksessa (klik!) kerroin, kuinka keittiöön löytyi vihdoin sopiva pöytä ja kivat tuolit. Tämän jälkeen vanha keittiönpöytä sai muuttaa olohuoneen puolelle. Olin aiemmin sitä mieltä, että olohuoneessa ei tarvita toista pöytää ja myimmekin Ikean mustan, raskaan ja ison ruokapöydän pois. Jonkin aikaa sitten tulin kuitenkin toisiin aatoksiin. Vieraiden kanssa ja juhlissa keittiö käy helposti ahtaaksi ja olohuoneen puolella kuitenkin on tilaa sirolle pöydälle ilman että tilasta tulee liian tukkoinen. Pöydän mukana olohuoneeseen muutti Lokki-valaisin. Sekin näyttäisi olevan hieman väärässä paikkaa. Remontin aikana katsottiin tarkkaa valaisimien paikat, mutta kun on tällainen muutoksenhaluinen sisustaja, niin eihän enää mikään ole niin kuin silloin ennen. :D

Pöydän ympärille laitoin vanhat tutut kestosuosikkini. Fanettit löysin muutama kesä sitten kirppikseltä ja wieniläistuolit ovat kulkeutuneet meille äidin puolen suvun kautta. Niitä löytyy vielä kolmaskin. Harmi kun ei ole neljättä, koska silloin saisi pöydän ympärille täyden nelikon. Laitoin pöydälle nyt pätkän saamaani pellavakangasta. Se on vielä ompelematta, mutta meneehän se noinkin. Lokki valaisinkin näyttää mielestäni paremmalta uudella paikallaan ja sopii kivasti yhteen pellavaliinan kanssa.

Blogin puolella on nyt alkamassa uusi, kiva ja jännittävä aika. Olen nyt vähän inhottava ja pidän teitä vielä hetken jännityksessä. Lupaan palata asiaan hyvin pian. Kivaa alkanutta viikkoa! :)

13 kommenttia:

  1. Tosi nättiä. Aivan ihanat tuolit - nuo kaikki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mukava kuulla, että tykkäät. :)

      Poista
  2. Hyvältä näyttää! Aivan kuin pöytä, tuolit ja valaisin olisivat aina olleet siinä ❤
    Kyllä nyt alkoi jänskättämään että mitä blogissasi tulee tapahtumaan :)

    VastaaPoista
  3. Muutoksenhaluinen sisustaja! Täällä toinen. Just mieheni sanoi (kun pyysin häntä kiinnittämään seinälle kouukkua), oletko nyt aivan varma että tarvitset tätä naulakkoa vielä ensi viikollakin. Seinämme kun on kuulemma reijitettyjä, muutoksenhaluinen kun vaihtaa mieltymyksiään jatkuvati. :)
    Mutta, kaunis pöytä ja ihanat tuolit. Tykkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, kiva että muitakin löytyy, että ei tarvitse yksinään intoilla ja muutella asioita! Kiitos. :)

      Poista
  4. Hei, hyvältä näyttää! Meidänki Lokki on pikkasen väärällä paikalla, kun ruokahuoneen pöytä pistettiinki sivuttain. Mut en ala edes ehdottaa siipalle pientä porausoperaatioo, kun tiedän sen ilmeen ja vastauksen 😁 Nyt kyllä jännittää mitä sun blogissa tapahtuu 😊

    VastaaPoista
  5. Hei, hyvältä näyttää! Meidänki Lokki on pikkasen väärällä paikalla, kun ruokahuoneen pöytä pistettiinki sivuttain. Mut en ala edes ehdottaa siipalle pientä porausoperaatioo, kun tiedän sen ilmeen ja vastauksen 😁 Nyt kyllä jännittää mitä sun blogissa tapahtuu 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :) Hehe, sielläkin samat ongelmat. Meilläkin miehen kärsivällisyys on ollut välillä koetuksella. :D Blogiuutiset on luettavissa nyt uusimmasta postauksesta. :)

      Poista
  6. Hyvin sopii, pöytä on siro sekä tuolit. Lokkivalaisin sopii minusta oikein hyvin tuon pöytäryhmän kanssa.

    VastaaPoista
  7. Mukavan näköistä kerrassaan! Meilläkin pitäisi alkaa hahmottamaan uudessa talossa, että mitä tulee minnekin jo ihan sähköjenvedon vuoksi. Paras pistää muutama ylimääräinen lamppujen paikka ja pistorasia, kun mieli varmasti muuttuu järjestysten suhteen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Meillekin asennettiin ylimääräisiä pistorasioita ja valaisimen paikkoja ja kaikki mietittiin tarkkaan. Silti niitä ei ole aina tarpeeksi tai ovat väärällä paikkaa. :D

      Poista