27.12.2016

Muutama kuva joulusta


Meidän joulu oli hyvin perinteinen: yhdessäoloa perheen kanssa, paljon hyvää ruokaa ja joulusauna. Aatoksi saimme vieraaksemme lähimpäää perhettä. Aattoaamu aloitettiin joulubrunssilla, johon kuului riisipuuroa, hedelmäkeittoa, joulupataleipää, uunibriejuustoa hunajalla ja jouluinen puolukkasmoothie. Tarjottavat jäivät harmi kyllä täysin kuvaamatta, mutta kirjataan tänne nyt muistiin tulevia vuosia varten. Sen verran herkkua oli!



Aaton joulupöytään laitoin vaalean pellavaliinan ja vitriinistä kaivettiin lasiaarteita. Alkujuomina oli jo jonkinlaiseksi hitiksi muodostunut glögiskumppa; hyvää glögiä ja kuohuviiniä yhdessä. Se tarjoiltiin Oiva Toikan Flora ja Tapio Wirkkalan Hopla laseista. Nämä lasit ovat liian harvoin käytössä. Ne ovat niin ohuita, että pelkään niiden rikkoutumista tiskatessa. Kun mahat oli pullollaan jouluruokaa, saimme vieraaksemme Joulupukin. Itseasiassa meillä meinasi käydä toinenkin, kun jälkimmäinen oli erehtynyt osoitteesta. :D Liekö tuolla valkoparralla jo sen verran ikää, ettei muista missä on vieraillut. Illan kruunasi joulusauna omassa puusaunassa.
 
Joulupäivänä pääsimme anopin valmiiseen herkkupöytään. Tapaninpäivä taas valkeni sairastuvan myötä. Sairastaminen joko ennen joulua tai sen aikana on ollut yleistä ainakin muiden blogien perusteella. Saatinpa flunssa sitten tännekin. Tänään siis vietetään rentoa kotipäivää ja herkutellaan lopuilla jouluherkuilla. Mukavia välipäiviä teille kaikille! :)

6 kommenttia:

  1. Aivan ihania kuvia <3 Toivottvasti selviätte flunssasta pian, tuntuu tosiaan olevan liikkeellä noita pöpöjä :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Voiton puolella ollaan flunssan kanssa, jes! Päästään siis toivottavasti terveenä vastaanottamaan uutta vuotta. :)

      Poista
  2. Kauniit kuvat! Oi, teilläkin on sairastupa. Juuri eilen ajattelin että nyt ollaan kaikkki terveenä, niin tänään viimeisellekin nousi kuume. Paranemisia teille!

    VastaaPoista
  3. Kauniita kuvia. Meillä on ensimmäistä kertaa iso sukujoulu täällä meidän kotona ensi vuonna, pääseen kattamaan ensimmäisen kerran joulukattauksen :) mutta siihen on vielä aikaa :D Hyvää tulevaa vuotta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin aikaa suunnitella. :D Kiitos samoin! <3

      Poista