Lapsen huoneen lelusäilytys

Lelujen säilytys on varmasti yksi isoimmista sisustukseen liittyvistä asioista, jotka aiheuttaa harmaita hiuksia lapsiperheessä. Yksi hyvä ratkaisu kaaoksen kesyttämiseksi olisi lelujen karsiminen, mutta se on vaikeaa, kun kaikki ovat tärkeitä. Meillä on myös tallessa meidän vanhempien lapsuuden aikaisia leluja, joten ne lisäävät lukumäärää ihan mukavasti.



Pehmolelut sujahtaa kätevästi nurkassa oleviin vaaleisiin kankaisiin säilytyspussukoihin. Kirjat säilyy taas oman lapsuuden aikaisessa pienessä kirjahyllyssä (joka näkyi esimerkiksi tässä postauksessa), joka toimii myös nukkekodin tasona. Tämän lisäksi löytyy vielä monenlaista muuta lelua, puinen junarata ja palapelejä. Niille kaipasimme kipeästi omaa paikkaa.


Ratkaisu löytyikin noin kolmen viikon aktiivisen Facebook-kirppisten ja Torin selailun jälkeen. Naapurikylässä oli myynnissä vanha vitriini, josta puuttui lasit. Se oli ollut myynnissä jo muutaman päivän, mutta ei ollut kelvannut kenellekään, joten päätin pelastaa vanhuksen meille oikein sopivaan 25 euron hintaan.




Vitriinissä lakkapinta on hieman kulahtanut päältä ja oven nurkassa viilut irvisti. Liimasimme viilut takaisin paikoilleen, mutta otimme vitriinin muuten ihan sellaisenaan käyttöön. Eipä tarvitse varoa sitä leikin tiimellyksessä ja voimme ehostaa sen niin halutessamme myöhemmin. Tosin hyvältä se näyttää näinkin! Lasien puuttuminen oli vain plussaa näin lapsen huoneeseen sijoitettaessa.

Huomasin, että meillä ollut lelukori sopi kuin nakutettu vitriiniin ja hain sille vielä muutaman kaverin. Koreista on helppo ottaa lelut leikkeihin. Vitriinin oven takaa hyllyiltä taas löytyy mm. palapelejä ja muita pelejä. Mielestäni tämä säilytysratkaisu sopii huoneeseen loistavasti ja on myös osoittautunut käytössä toimivaksi. Kannatti taas nähdä hieman vaivaa etsimisen kanssa.

Mukavaa viikonloppua!

4 kommenttia

  1. Kaappeja tuntuu löytyvän käytettynä paljon. Vaatii tosiaan vaivaa etsiä juuri sopivan kokoista. Kivan näköinen tuo ja sopiva koko lasten huoneeseen. Mekin ostimme uusittuun eteiseen kaapin hintaan 40 €, ei paha.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaappeja on tosiaan paljon liikkeellä, mutta oikean tyylisen ja kokoisen löytyminen ottaa aikaa ja vaivaa. Hyvät kaupat teilläkin! :)

      Poista
  2. Kaunis kaappi. Niin siisti lastenhuone!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli hyvä löytö! Lastenhuonekin oli hetken siisti, kun olin juuri siivonnut. :D

      Poista