Vanha lipasto työhuoneeseen

Vanhoilla huonekaluilla sisustaminen ei ole useimmiten hätäisten hommaa. Yleensä ottaa aikansa, kun sopiva tulee vastaan. Sen oikean löytyminen vaatii yleensä lukuisia Torin ja nettikirppisten selailukertoja (ehkä myös hakuvahteja sinne ja tänne) ja vierailuja huonekaluja myyville kirppiksille. Sitten kun se sopiva tulee vastaan, on löytämisen ilo suuri!


Tälläkin kertaa tuli selattua nettikirppiksiä ahkeraan kahden kuukauden ajan, kunnes sijainniltaan, mitoiltaan, hinnaltaan ja tyyliltään sopiva yksilö tuli vastaan Torissa. Haimme tänään linnuntietä mitattuna jokusen sadan metrin päästä tällaisen kauniin, hyväkuntoisen 50-luvun lipaston. Laatikoihin meni laskuja ja muita tärkeitä papereita iso kasa ja tilaakin jäi vielä rutkasti.


Lipaston päälle laitettiin meidän kodin toinen nukkekoti. Oman vanhan sellaisen esittelinkin jo aiemmin. Tämä nukkekoti puolestaan on isännän vanha jostain sieltä 80-luvun alusta. Uusimme osan kärsineistä lattioista ja osaan seinistä laitoimme tapetiksi askartelupaperia vanhojen repeytyneiden tilalle. Sellainen maltillinen, vanhaa kunnioittava remontti siis. 


Nyt tämäkin työhuoneen nurkka tuli vihdoin kuntoon. Hieman sitä jo ärsytti katsoa sitä vanhaa jakkara-laatikostoviritelmää tuossa nukkekodin alla. Tämän lisäksi aina ilahduttaa, kun saa kunnon vanhaa täyspuuta tilalle.

Mukavaa iltaa!

4 kommenttia

  1. Tosi kaunis lipasto, hyvää kannatti odottaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli hieno löytö! Kannatti odottaa sitä oikeaa. :)

      Poista
  2. Kaunis lipasto, sopii täydellisesti teille :) Minulla on ollut samanlainen nukkekoti pienenä, harmikseni se on hävitetty vuosia sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olen tyytyväinen, että saatiin kotiutettua tämä kaunis ja hyväkuntoinen yksilö meille. :)

      Harmi, jos oma nukkekotisi on jo hävitetty. Näitä liikkuu kyllä välillä kirppiksillä ja toki uutenakin saa. Tietenkin sitä omaa rakasta nukkekotia on vaikea korvata.

      Poista