Asetelmaidea Aalto-maljakkoon

Tykkään, että kotona on tuoreita kukkia. Näin talvella täytyy valitettavasti turvautua kukkakauppojen tai markettien valikoimiin. Odotankin jo aikaa, kun kauniin kimpun saa poimia omasta puutarhasta tai tienpenkalta. Viime aikoina maljakkokokoelmaa on tullut täydennettyä useammalla yksilöllä, joten maljakoista tuskin tulee pulaa.


 
Yksi maljakkosuosikeistani on kirkas Aalto-maljakko. Aalto-maljakko taitaa olla suomalaisten kotien suosituin maljakko. Maljakossa on vain se huono puoli, että mielestäni siihen on hankala asetella kukkia. Muutama hassu kukka ei pysy laakeassa vaasissa pystyssä, joten kauneimmaksi ratkaisuksi olen kokenut vähintään kaksi isoa nippua tulppaaneita. Sattumalta silmiini osui artikkeli, jossa annettiin kauniita asetelmavaihtoehtoja Aalto-maljakkoon.



Ihastuin versioon, jossa yksittäiset kukat oli tuettu oksilla. Meiltä löytyi pieni tulppaaninippu ja lisäksi hain haaraisia pajunoksia. Asettelin kaksi haaraista oksaa tukemaan kolmea tulppaania. Mielestäni tästä tuli kauniin yksinkertainen asetelma ja aion takuulla hyödyntää ideaa jatkossakin muillekin kukille. Seuraavaksi voisinkin hakea kukkakaupasta 3-5 suosikkikukkaani ja asetella ne tähän. Se tulisi huomattavasti edullisemmaksikin, kuin iso sidottu kimppu.

Leppoisaa sunnuntai-iltaa!

6 kommenttia

  1. Tuo on hyvä idea. Mä käytän maljakkoa vähän, kun tuntuu että siihen pitää laitta ainakin 20 tulppaania, että joltais näyttäisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos inspiroiduit. Taidan kokeilla tätä joskus myös muilla kukilla. :)

      Poista
  2. Ihana idea, vaikka itse kyllä tykkään myös niistä kaatuilevistakin kukkasista :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, nekin on kivoja, mutta välillä vaihtelu virkistää. :)

      Poista
  3. Kaunis ja hyvä idea! Tykkään juuri tuollaisista yksinkertaisen kauniista asetelmista. Meinasin sanoa, että aion taatusti käyttää ideaa, mutta muistinkin juuri etten omista Aalto-maljakkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu! Joskus vähemmän on enemmän. :)

      Poista