Pyöreä matto keittiöön

Maaliskuussa kerroin sisustushaaveistani. Niihin kuului myös pyöreä matto keittiöön. Siellä oli ennen värikäs, pitkä ja kapea räsymatto. Se oli ihana, mutta mielestäni väärän mallinen tilaan, kun oli pikemminkin tarkoitettu käytävämatoksi. Ajattelinkin, että pyöreä matto voisi olla sopiva, kun se täyttäisi paremmin kaapistojen ja vanhan lipaston väliin jäävän alueen. Ruokapöydän alla meillä ei ole ollut mattoa, vaikka se kokoaisi ruokaryhmän paremmin yhteen, mutta sellainen tuskin pysyisi siistinä kovinkaan kauaa tässä huushollissa.



Sopivan kokoinen matto löytyi lopulta Rugvistan valikoimista. Se on villaa, joka on mielestäni ehkä paras mattomateriaali puuvillan ohella. Tykkään luonnonkuiduista niin sisustamisessa kuin pukeutumisessa. Ne vain tuntuvat paremmalta ja ovat useimmiten myös ekologisempi vaihtoehto. Maton väriä pohdin pitkään, kun vaihtoehdoista mikään ei aluksi iskenyt täysillä. Koska maton muoto, koko ja materiaali olivat täydellisiä, pienen pähkäilyn jälkeen päätin sitten valita oliivinvihreä, joka on ruskeaan taittava vihreä.



Matto on ollut nyt lattiassa jokusen päivän ja tuntuu tilaan oikein sopivalta. Tummasta matosta ei näy heti tahrat ja villa on suht helppohoitoinen materiaali. Mielestäni maton väri sopii loistavasti yhteen tiikkilipaston kanssa. Nyt tekisi mieli päivittää myös verhot. Olen miettinyt verhotankojen vaihtamista samanlaisiin kuin olohuoneessa ja samalla myös verhojen vaihto kävisi näppärästi. Luultavasti kapat olisivat tälläkin kertaa vaihtoehto, kun pitkät sivuverhot eivät toimi tässä tilassa kovinkaan hyvin, kun jäisivät helposti ruokapöydän puoleisessa päässä huonetta laatikoiden väliin niitä aukoessa. Pari kivaa vaihtoehtoa on jo mielessä, mutta katsotaan katsotaan. :)

Mukavaa viikkoa! :)

12 kommenttia

  1. Mä niin tykkään pyöreistä muodoista, ne rikkoo hyvin kulmikkuutta sisustuksissa. Tämä matto sopii hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä! Keittiössä on paljon teräviä kulmia ja tämä rikkoo niitä hyvin. :)

      Poista
  2. Pyöreä matto on niin kiva ja kokoaan juurikin kivasti huoneen kokonaisuudeksi. Kaunis sävy teidän matossa.
    Aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mielestäni pyöreä sopii tähän tilaan paremmin kuin pitkä ja kapea. Tämä matto täyttää tilan paremmin, eikä näytä niin orvolta. :)

      Poista
  3. Täällä on räsymaton kannattaja. Makuasioita kaikki tyyni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Räsymatto oli toki kaunis, mutta harmittavan kapea tähän tilaan. Olisi ehdottomasti jäänyt, jos olisi mitoiltaan toisenlainen. Samanlainen räsymatto löytyy kyllä vielä keittiöön tulevalta käytävältä, jonne matto sopiikin mitoiltaan paremmin. :)

      Poista
  4. Täällä uusi lukija kyselee seinän ja lattian sävyjä... Mattokin on kyllä nätti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seinässä on Tikkurilan Nefriitti Jokeriin sävytettynä ja lattiassa Tikkurilan Vanhan ajan värit sävy 0401 Betoluxiin sävytettynä. :)

      Poista
  5. Kaunis matto, kaunis sisustus. Tykkään tyylistäsi! Muistatko, millä maalilla ja sävyllä seinä on maalattu? -Suvi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinähän se vastaus yläpuolella jo lukikin, hups!

      Poista
  6. ... Siinähän se yläpuolella jo lukikin, hups! Nefriitti on kyl niin kiva.
    -Suvi

    VastaaPoista
  7. Kiitos sävytiedoista, tuota Nefriittiä olen itsekin katsellut uudeksi seinän väriksi, tosin eteiseen :)
    Hanna

    VastaaPoista