Maailman rumimpien yöpöytien muodonmuutos

Tässä se nyt vihdoin on: lupaamani postaus kiiltävän valkoisen Helmi-kalustemaalin käyttökohteesta.

Meillä makuuhuoneessa oli ehkä maailman rumimman yöpöydät. En tiedä missä mielenhäiriössä ja nuukuuksissaan ne oli tullut ostettua IKEAsta. Enää ne eivät sopineet millään tavalla meidän sisustukseen.

Before.

After.


Ensin kittasin vanhat vetimien reiät umpeen ja annoin kitin kuivua. Käytin ihan perus kipsilevytasoitetta, kun muutakaan ei nyt ollut tarjolla tähän hätään. Sen jälkeen hion yöpöydät kevyesti P180 hiomapaperilla. Seuraavaksi vuorossa oli maalaus. Maalasin yöpöydät kolmeen kertaan vaahtomuovitelalla ja käytin pientä pensseliä apuna. Maalauskertojen välissä annoin pinnan kuivua ohjeen mukaan vähintään 16 tuntia. Ostin varmuuden vuoksi litran purkin, mutta sitä jäi noi puolet jäljelle. Maali kuivui tasaiseksi ja siitä tuli kaunis kiiltävä pinta. Lopuksi laatikoihin porattiin reiät uusia vetimiä varten. Metalliset nupit ostin IKEAsta.

Maalin kuivuttua yöpöydät pääsivät heti käyttöön. October Swapista ostamani punainen retrolamppu pääsi toisen päälle lukuvaloksi. Isäntä vaihtoi siihen pistokkeen. Muuten lamppu oli täysin toimintakunnossa kunnon puhdistuksen jälkeen. Lampun jalustassa oleva katkaisija loistaa pimeässä, näppärää! :)



Mielestäni muodonmuutos oli oikein onnistunut ja mieleinen. Mitä mieltä itse olet, kannattiko?

Tästä jäi kipinä, että mitä sitä seuraavaksi tuunaisi. Itse asiassa, vintillä olisi jo odottamassa seuraava projekti 50-60-luvulta.

Mukavaa alkanutta viikkoa!

1 kommentti

  1. Kannatti ehdottomasti eli satakertaisesti joo joo. Meillä makuuhuoneessa samantasoinen kammotus, jolle meinaan vilauttaa maalisutia jossain vaiheessa. Miksi, oi miksi on tullut ostettua....?

    VastaaPoista