Shoppailua

(BLOGIYHTEISTYÖ.) Innostuin nettishoppailusta joulun 2012 alla, kun huomasin kuinka kätevästi netissä koko valikoiman näkee samalta istumalta ja välttyy ruuhkassa kaupoissa kiertelyltä. Myös viime jouluna hankin osan lahjoista netin kautta ja herkkulahjat hankin pieniltä lähituottajilta. Tämän jälkeen nettikauppoja on tullut hyödynnettyä paljon sisustushankinnoissa vaivattomuuden takia. Tässä kiteytyykin ne kaksi tärkeää periaatetta, jotka vaikuttavat ostoskäyttäytymiseeni: ostamisen helppous ja tuotteen tausta (mielellään kotimaisen käsityöläisen tai pientuottajan tuote).

Astu butiikkiin-portaali (klik!) on hyvä osoitus siitä, mitä syntyy kun nämä kaksi tärkeää tekijää yhdistetään. Astu butiikkiin kokoaa taitavien suomalaisten käsityöläisten tuotteet saman katon alle. Tuotteet on jaettu kategorioihin, kuten esimerkiksi Naulakossa (vaatteet, asusteet jne.) ja Hyvä olo (esim. kosmetiikka). Lisäksi haluamiaan tuotteita voi etsiä hakusanalla tai valmistajan nimellä. Eniten selaamani kansio on tietenkin näin sisustuksesta kiinnostuneena Kotona, joka pitää sisällään kekseliäitä ja persoonallisia sisustustuotteita. Muutaman suosikkini poimin tähän postaukseen kuviksi. Mitä tykkäätte?
Itselläni on kokemusta portaalista Loruloimen, Sudenmarjan ja Ululain tuotteiden myötä. Olen ollut niihin erittäin tyytyväinen. Tuotteet ovat toimitettu nopeasti ja tilauksesta suunniteltavien tuotteiden tapauksessa yhteistyö valmistajan kanssa on ollut sujuvaa. Lisäksi tuotteiden laatu on yllättänyt positiivisesti. Niistä on varmasti iloa vuosiksi eteenpäin. :)

Mikäli Astu butiikkiin ei ole tuttu, kannattaa viimeistään nyt klikata sen netti- ja Facebook-sivuille. Mikäli palvelu on jo tuttu, niin käy ihmeessä kurkkaamassa nettisivujen uusi selkeä ulkoasu! Nettisivuilta ja Facebookista löytyy myös lisää tietoa Ystävien illasta, joka järjestetään perjantaina 14.2. klo 20-23. Sieltä löytyy kivoja yllätyksiä kaikille mukana oleville. :)

*Postaus toteutettu yhteistyössä Astu butiikkiin-portaalin kanssa

6 kommenttia

  1. Meidän keittiöstä löytyy Täti pottua! ja monta muuta Bomboa! :-)

    VastaaPoista
  2. Olipas kivoja tuotteita...poikkean kyllä ajan kanssa puotiin uudelleen...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Poimin tähän ihan vain muutaman jutun. Butiikista löytyy paljon muuta ihasteltavaa. :)

      Poista
  3. Täytyyki käydä kurkkaamassa! Mä oon jotenki niin jälkeenjääny noissa nettikauppa jutuissa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käy ihmeessä! Mä ostan nykyään tosi paljon nettikaupoista. Se on vaan niin helppoa. :)

      Poista