Vuosi sitten


Ensiksi, tosi iso kiitos runsaasta kommentoinnista edelliseen postaukseen. Itse olin löydöistäni aivan fiiliksissä ja tosi mukavaa, että tykkäsitte myös. :)



Sitten itse asiaan, mistä piti kirjoittelemani. Aika tarkalleen vuosi sitten Elsa-kisu muutti meille. Se oli jännitävää aikaa, koska Ellukka oli ihan ensimmäinen lemmikkini. Isännällä oli lapsuudessa ollut vaikka mitä jorveloita pupuista ankkoihin. Kisu kuitenkin kotiutui meille nopeasti ja löysimme hyvin pian yhteisymmärryksen. Nyt tuo silloin vain kaksikiloinen puolivuotias kisumisun rääpäle on kasvanut puolitoistavuotiaaksi 3,6 kiloiseksi reippaaksi, puheliaaksi ja uteliaaksi Möyli Möykyksi. Isoa kissaa siitä tuskin koskaan tulee.


Tänä vuoden aikana meille on kehittynyt aivat omat jutut. Möymöy nukkuu yönsä nykyään minun kyljessä kiinni. Aamulla hän nousee sängystä vasta sitten kuin itsekin nousen. Alakertaan kuljetaan vierekkäin ja reippaasti hyvää huomenta toivottaen. Ensiksi Tippitappi änkeää kanssani vessaan ja sitten mennään keittiöön huhuilemaan aamupalaa. Ja voi sitä tuimaa katsetta, jos mamma unohtaa laittaa aamunamut ikkunalaudalle! :) Kun illalla palaan töistä kotiin, on Kissapallo odottaa jo innoissaan kuistilla. Lyhyen tervehdyksen jälkeen mennäänkin taas odottamaan keittiön ikkunalle, jos olisi iltanamujen aika.


Kivaa viikon jatkoa! Itse vietänkin loppuviikon talvilomaa ja saan nauttia Kisulin seurasta. :)

13 kommenttia

  1. Hih, meillä on hyvin saman näköinen Nekku, joka on myös pieni kooltaan- hymyilin kun luin teidän aamutouhuja; meillä Nekku nukkuu mun jaloissa, kun kello soi, se nousee mun päälle istumaan ja sitten mennään peräkanaa vessaan ja sitten aamupalalle... Kisut ovat niin kivoja<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että! Kuulostaa yhtä ihanalta kisulta kuin meidän Elsa. :)

      Poista
  2. Ihana kisulainen. Ja joo, hän muistuttaa kovin meilläkin mun lapsuudessa ollut Viiru-kissaa, mustaa hännänpäätä myöten.

    VastaaPoista
  3. Meillä oli lapsena aina kissoja, mutta nyt aikuisiällä omassa taloudessani ei ole ollut yhtään. Kissakuume on kuitenkin kova, kissat ovat ehdottomasti suosikkieläinteni joukossa. Jos vaikka meillekin saataisiin jostain pieni kisuliini kevääksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti otatte pienen kisulin! :) Meidän Elsa tuli Kissojen katastrofiyhdistyksen kautta. Siellä on aina myös pentuja tarjolla. Myös muut löytöeläintalot kannattaa katsastaa läpi. :)

      Poista
  4. Onnea teille ihanasta kisusta♥
    Meilläkin oli laapsena aina kissoja....ja aikuis huushollissani on aina ollut kissa...paitsi nyt, kun on tuo Niilo...mieli kyllä tekisi kissaakin..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä Niilo voisi ystävystyä kisulin kanssa. Meidän naapurissa on 4 kissaa ja 2 koiraa ja hyvin tulevat juttuun keskenään. :)

      Poista
  5. Meillä on sama meininki aamuisin, yhdessä käydään vessassa ja sitten aamupalalle.
    Elsa on kyllä ihana! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi että! Kyllä kisut on vaan ihania, kun haluavat olla joka jutussa mukana. :)

      Poista