4 vuotta & 10 suosituinta

Blogin vuosipäivä livahti tänä vuonna vähän kuin varkain ohitse 1.10. Silloin tuli 4 vuotta mittariin. Vuonna 2012 blogia perustaessani vähän jännitti, että lukeeko tätä kukaan tai kehtaanko kertoa kenellekään harrastuksestani. Tasaiseen tahtiin kuitenkin kävijämäärät ovat kasvaneet ja viime kesänä tapahtui todella merkittävä nousu kävijämäärissä, kun jaksoin panostaa blogiin entistä enemmän, sisustaminen tuntui mukavalta ja kotona muutoksia tapahtui yhtenään sekä löysin uusia kanavia mainostaa blogiani.

Aikoinaan oman blogin perustamiseen innoitti etenkin muut blogit. Suosikkejani tuolloin olivat Voikukkapelto, Vihreä talo ja Diagnoosi: sisustusmania. Rintamamiestalollisia kaikki tuolloin. Ne ovat edelleenkin ne blogit, joiden uusia postauksia odotan kuin kuuta nousevaa ja luen ne joka kerta. Vuosien varrella suosikkien lista on kasvanut. Yksi tämän hetken inspiroivimmasta blogeista on mielestäni Pihkala, jossa ollaan juuri muutettu vanhaan rakkaudella ja ammattitaidolla remontoituun taloon. Kun taas kaipaan väriä, niin ihanan piristäviä blogeja ovat Keltainen kahvipannu, MiiMiin koti ja Rautatieläistalo. Tätä listaa voisi jatkaa loputtomiin. Joten jokusen muunkin suosikkini löydät tuosta sivupalkista kohdasta "Näitä ihastelen".

4 vuoden aikana on tullut kirjoitettua satoja postauksia myös itsekin ja innostuin listaamaan niistä suosituimmat. Muistuuko nämä mieleen? Mikä on suosikkisi?  :)




















Postaukset ovat kaikki aika uusia. Suurinosa taitaa olla tältä keväältä ja kesältä. Se on mielestäni toisaalta hieman yllättävää, toisaalta taas ei, kun muistaa kesällä tapahtuneen kävijämäärien kasvun. Postauksista kolme käsittelee meidän vinttiä. Se ei ole taas kovinkaan yllättävää, koska olen huomannut, että blogiini saavutaan usein "rintamamiestalon yläkerta remontti" tai vastaavin hakusanoin. Yhtä kaikki, kivoja postauksia kaikki ja olisin hyvin voinut listata nämä omiksi suosikeiksini. Tätä listaa tai tätä blogia ei olisi ilman teitä ihanat lukijat. Kiitos siis kun luette ja tervetuloa te kaikki uudet! :)

P.S. Jos innostuit postausideasta, niin idean ja ohjeet löysin täältä (klik!).

9 kommenttia

  1. Ihanaa, onnea 4-vuotiaalle Pilviraitille! Kaikki suosikkipostaukset on tuttuja - ja pidettyjä.

    VastaaPoista
  2. Onnittelut!
    9. ja 10. ehdottomia suosikkeja!
    Pilviraitin sävyt postaus on yksi tämän syksyn parhaimpia sisustuspostuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Kiva kuulla, että juuri nämä oli suosikkejasi. Toivottavasti keksin jatkossa vastaavia juttuja lisää. :)

      Poista
  3. Ihanaa, onnea nelivuotiaalle ja mahtavaa kun kaunis blogisi on löytänyt lisää lukijoita. Minä ainakin nautin suuresti jokaisesta postauksestasi <3

    VastaaPoista
  4. Mahtavaa, neljä vuotta on hieno saavutus! Onnea! Oma blogini täytti juuri vuoden ja on ihanaa että olet sinne löytänyt ❤

    VastaaPoista
  5. Oli kiva tutustua- Minä olen rintamiestalofani. Olen siellä kasvanut lapsuuteni ja sydämeni sykkii niille aina kun niitä näen nätisti laitetun. Kotinne on ihana.

    VastaaPoista