Vaihtokauppoja

Palataan vielä pikaisesti viime viikonlopun Mansen blogikirppiksen tunnelmiin, kun minulta on aivan jäänyt esittelemättä kirppishankintani - tai oikeastaan vaihtokauppa. Keltaisen kahvipannun Pauliinalla oli myynnissä aivan ihastuttava iso vihreä lattiamaljakko. Katselin sitä sillä silmällä koko kirppiksen ajan ja toivoin salaa mielessäni, että kukaan ei ostaisi sitä.


Kun kirppiksen sulkemiseen oli enää jokunen minuutti, aloimme hieromaan Pauliinan kanssa kauppoja. Hän puolestaan oli iskenyt silmänsä minun pöydässä olleeseen vihreeseen Finelin emalikulhoon. Päädyimme tekemään esineistä vaihtokaupat. Näin saimme molemmat vielä yhden myynnissä olleen tavaran pois, vaikka kotiinkannettavien lukumäärä ei näin sittenkään vähentynyt. :D


Mietin edelleen, mitä ihmettä tällä isolla maljakolla teen, mutta on se vain niin kaunis, että olen hyvin tyytyväinen, että sain sen omakseni. Kuulemma siihen voisi laittaa vaikka risuja koristeeksi tai sitten joulun alla pienen kuusen. Nyt se koristaa meidän vintin aulaa. Aulan sisustus on edelleen vaiheessa ja kärsivällisyyteni sen suhteen on nyt hyvin koetuksella. Tekisi mieli laittaa yksi juttu heti nyt tilaukseen, mutta täytynee odotella edelleen, että saisi sukanvarteen vielä vähän lisää.


Uusi matto siellä sentään jo on. Tämä matto on mökiltämme ja pesetin sen pesulassa kesällä. Se jäi kuitenkin mökillä ylimääräiseksi, joten ajattelin tuoda sen meille kotiin sovitukseen. Maton pesetys kun maksoi varmasti enemmän kuin mitä tällaisen maton arvo on, niin tylsää sitä olisi ollut jättää mökille jonnekin nurkkaan pölyttymään ja kostumaan. Olkoon siis täällä meillä tallessa ainakin toistaiseksi. Mökille puolestaan matkasi tässä tilassa ennen ollut musta virkkaamani matto- eräänlainen vaihtokauppa siis tämäkin!

Leppoista sunnuntaita!

5 kommenttia

  1. Sulla kävi hyvä tuuri, onneksi kukaan muu ei maljakkoa ostanut. Sopii hyvin teille ja tuon lipaston kaveriksi.
    Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kävi. Kiva, että maljakko päätyi lopulta meille. Kiitos samoin! :)

      Poista
  2. Ihanaa, kun maljakko päätyi teille! Se on niin kaunis, mutta meillä se ei oikein tahtonut löytää paikkaa. Mukavaa alkanutta viikkoa <3

    VastaaPoista
  3. Oi mikä unelma maljakko kiva että vaihtokaupoin saitte kumpikin mieluisia

    VastaaPoista