Uusi järjestys olohuoneessa

Aurinko paistaa, paljastaa likaiset ikkunat ja elämisen jälkiä saaneet seinät. On taas tullut se aika vuodesta, kun tekisi mieli laittaa koko koti uusiksi. Tekisi mieli maalata seinät uudestaan ja vaihtaa kaikki huonekalut. Niin radikaaleihin muutoksiin en kuitenkaan lähtenyt. Tyydyin vain vaihtamaan olohuoneessa järjestystä.


Ruokapöytä jäi edelleen tutulle paikalleen. Mielestäni se sopii parhaiten tuohon takan edustalle. Oikeastaan mieluiten luopuisin siitä kokonaan ja laittaisin tilalle nojatuolit, mutta keittiöön ei mahdu tarpeeksi isoa pöytää. Sen sijaan tv-taso, nojatuoli ja sohva vaihtoivat paikkojaan.



Sohva päätyi julistekollaasin alle. Siihen se mahtui juuri ja juuri leveydeltään. Tv-tason sijoitimme nurkkaan ikkunaseinälle. Nojatuoli löysi paikansa sen vierestä. Rottinkinen kukkapylväs on nyt toistaiseksi nojatuolin vieressä, mutta luulen sen päätyvän jonnekin muualle. Tuossa se näyttää ehkä hitusen hassulta.


Uudessa järjestyksessä on se hyvä puoli, että huoneeseen tullessa telkkari ei enää näy ensimmäisenä päätyseinällä. Sen sijaan sohva kutsuu istumaan. Sohvalta näkee nyt ulos metsikköön ja siinä istuessa ei tarvitse enää kärsiä ikkunan välistä tulevasta viimasta. Huono puoli on se, että sohvalta ei näe enää takkatulta, mutta toivon lämmityskauden olevan pian ohitse.


Vielä tällä hetkellä silmä totuttelee uuteen järjestykseen ja tavarat hakevat paikkojaan. Olohuoneen päätyseinä ammottaa tyhjyyttään, mutta täytyy harkita tarkkaa, tarviiko se jotain ja mitä se jotain mahdollisesti olisi, ettei tule turhaan tehtyä reikiä siistiin maalipintaan. Niin ja mitä maalaamiseen tulee, olen miettinyt ehtisikö viimein pääsiäisen pyhien aikana kaivaa telan esille ja laittaa pintoja uuteen uskoon. Katsotaan, katsotaan.

Mukavaa iltaa!

12 kommenttia

  1. Täällä on aivan samat tuntemukset. Eniten ärsyttää tuo meän 90 -luvun lopulla tehty keittiö josta mulla ei tällä hetkellä ole yhtään hyvää sanaa sanottavana :)
    Olen jankannut siitä isännälle jo muutaman kuukauden mutta ei oikein näytä jatinat tehoavan...
    Miks miehet on niin hankalia saada innostumaan remppahommista? Mukavaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, sanopa muuta! :) Mäkin voisin laittaa keittiön vaihtoon... :D

      Poista
  2. Samat fiilikset myös täällä, tekisi mieli laittaa koko koti uusiksi, mutta ehkä kannattaa vaan malttaa mieli. Pienillä muutoksilla saa jo ihanaa vaihtelua. Teidän olohuone näyttää nyt ihanan freesiltä ja raikkaalta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, pienilläkin muutoksilla voi olla iso vaikutus. :)

      Poista
  3. Näyttääpä ihanan keväiseltä ja raikkaalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Vielä kun kevät tulisi oikeasti ja päästäisiin tästä lumesta eroon. :)

      Poista
  4. Uusi järjestys näyttää tosi kivalle! Mä myös haluaisin maalata ja tapetoida kodin seinät kauttaaltaan ja olkkariin pohdiskelin myös vähän uutta järjestystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Jään mielenkiinnolla odottamaan, mitä muutoksia saat aikaiseksi. Itsekin haaveilen maalaamisesta. :)

      Poista
  5. Kiva muutos! Meillä on todella haastavaa muuttaa järjestystä tai sitten en vaan osaa ajatella huonekaluja missään muussa järjestyksessä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Vähän sama ongelma täälläkin. Olohuone on tosi rikkonainen, kun siellä on ikkunaa, ovea ja takkaa, joten huonekaluja ei saa kovin monella tapaa.

      Poista
  6. Järjestystä on kiva välillä vaihtaa. Kivan näköinen tuli.
    Meillä ei helposti vaihdella huonekalujen paikkaa.
    Isäntä haluaa katsella ulos ja telkaa yhtäaikaa, jotenka näillä mennään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Meillä onnistuu nyt telkkarin ja ikkunasta ulos katsominen yhtäaikaa.

      Poista