Keittiön pienet muutokset

Näyttääkö kenelläkään muulla koti siltä kuin siellä olisi käynyt pyörremyrsky näin lämpiminä kesäpäivinä? Meillä ainakin näyttää. Joka paikassa lojuu kasseja mökki- tai uimareissuilta, kun kukaan ei jaksa tyhjentää niitä. Tämän lisäksi vaatteet, lelut ja muut tavarat ovat ihan jossain muualla kuin pitäisi, kun kukaan ei jaksa laittaa niitä paikoilleen. Hellepäivinä on selvästi keskitytty ulkoelemään ja siivoja on sanonut sopimuksensa irti.


Sopimuksensa irti sanoi myös meidän jääkaappi-pakastin. Korjaaja kävi jo katsomassa sitä ja luuli saaneensa kuntoon, mutta eipä edelleenkään toimi ei. Voin kertoa, että on ollut aika ikävä tuota laitetta ja sen jääpalakonetta viimeisen puolentoista viikon aikana näillä helteillä! Ajattelin, että siivoan keittön kaaoksen ja tulen kertomaan keittiön pienestä muutoksesta vasta kuin tuo rakkine on kunnossa, mutta sitä päivää saanee odottaa, joten päätin pistää hihat heilumaan ja räpsiä kuvat jo nyt.



Kun olohuoneen ruokapöydän ympärille tuli hankittua uudet pinnatuolit, niin pöydän ympärillä olleet vanhat pinnatuolit menivät työhuoneeseen. Wieniläistuolit siirsin puolestaan vaihtelun vuoksi tänne keittiöön. Näitä tuoleja on vielä kolmaskin, niin saadaan sitten kaikille samanlaiset tuolit, kunhan tuo perheen pienin kasvaa vielä hieman mittaa lisää. Toistaiseksi tuo ei niin kaunis, mutta niin tukeva ja kätevä, syöttötuoli saanee kelvata.


Tuolien lisäksi lähtöpassit saivat vanhat verhot tankoineen. Vanhojen verhojen tilalle olin jo pitkään metsästänyt valelaskoskappoja, mutta koska meidän leveisiin ikkunoihin valmisverhot jää aivan liian lyhyiksi, niin sopivia ei ollut löytynyt. En myöskään ollut jaksanut kaivaa ompelukonetta esille. Yksi päivä sitten keksin hankkia tällaiset ihan oikeat laskosverhot. Näissä on oma kiinnitysmekanisminsa, joten erillisia verhotankoja ei tarvita, joten sain sanoa hyvästit vanhoille ja säästyin uusien kunnollisten hankinnalta.

Tällaisia pieniä muutoksia tällä kertaa. Aurinkoista viikkoa! :)

Ei kommentteja